Näkökulmien tasapaino ja läpinäkyvyys

Suomalainen ”segmentoitunut” journalistinen logiikka johtaa siihen, että monissa suomalaisissa uutisartikkeleissa eteläafrikkalaisia tai brasilialaisia instituutioita kehystetään negatiivisesti ilman, että näiden eteläisten maiden ihmiset saavat itse sanoa sanaakaan puolustuksekseen. Esimerkiksi HS:n artikkeli ”Hyvästi kriisi” (2012) siteeraa yksinomaan portugalilaisia ja espanjalaisia Brasiliaan muuttaneita nuoria – brasilialaiset näkyvät pitkän artikkelin monissa kuvissa, mutta heitä ei päästetä kertaakaan ääneen. Eurooppalaiset nuoret ovat äänessä läpi artikkelin, kuvaten toisaalta Brasilian kehitystä, ainutlaatuisuutta ja mahdollisuuksia (Impact, Credibility, Exoticism ja World Order -kehysten positiiviset ulottuvuudet) mutta korostaen samalla maan ”takapajuisuutta”: byrokratiaa, kuumuutta, turvattomuutta ja niin edelleen (samojen kehysten negatiiviset ulottuvuudet). Nämä nuoret ovat hyötyneet Brasilian työmarkkinoista, mutta brasilialaiset eivät pääse kommentoimaan koko artikkelissa, miltä eurooppalaisten tunkeutuminen heidän maahansa ja työmarkkinoilleen heistä tuntuu, saati vastaamaan heidän kotimaataan koskevaan kritiikkiin.

 Koko HS-aineiston tasolla brasilialaiset ja eteläafrikkalaiset ihmiset ja instituutiot saavat kuitenkin puhua huomattavalla volyymilla; paljon voimakkaammin kuin eurooppalaiset tai pohjoisamerikkalaiset. Toisin sanoen useimmissa HS:n artikkeleissa haastatellaan vain eteläafrikkalaisia ja brasilialaisia instituutioita, jotka määrittelevät muita eteläafrikkalaisia ja brasilialaisia sekä eurooppalaisia instituutioita huomattavan negatiivisesti, ilman että nämä muut tahot saavat kyseisessä artikkelissa sanoa sanaakaan.

Yhdysvaltalaistoimittajat vaikuttavat olevan paljon tarkempia siitä, että negatiivisesti määriteltyä instituutiota siteerataan aina samassa artikkelissa. Toisin sanoen on vaikea löytää NY Timesin tai jonkin muun yhdysvaltalaisen tiedotusvälineen tuottamaa ”Hyvästi kriisi” -artikkelin kaltaista tekstiä, jossa eteläisiä maita tai niiden instituutioita kehystettäisiin negatiivisesti ilman, että nämä instituutiot saisivat myös itse puhua samassa artikkelissa. Eri äänet eivät kuitenkaan usein ole tasapainossa yhdysvaltalaisissakaan uutisissa. Koko NY Timesin ja HS:n aineiston tasolla eteläafrikkalaisiin ja brasilialaisiin poliittisiin instituutioihin kohdistuva negatiivinen kehystäminen on volyymiltaan voimakkaampaa kuin näiden instituutioiden oma ääni. Yhdysvaltalaiset uutisartikkelit kuitenkin usein vaikuttavat tasapainoisemmilta kuin suomalaiset, johtuen siitä, että niissä on siteerattu niin monia eri instituutioita. Suomalaisissa ”segmentoiduissa” uutisissa kunkin instituution kerrallaan saama tila tai totaalinen hiljaisuus on helpommin havaittavissa kuin yhdysvaltalaisuutisissa.

Väitän siis, että suomalaiset ”segmentoidut” uutiset ovat läpinäkyvämpiä kuin yhdysvaltalaiset. Tähän liittyen havaitsin lisäksi, että suomalaistoimittajat ottavat omissa nimissään kantaa huomattavasti selkeämmin ja avoimemmin kuin yhdysvaltaiskollegansa. Yhdysvaltalaisissa uutisissa toimittaja pyrkii omassa kerronnassaan olemaan mahdollisimman neutraali; aineistoni sisältää hyvin vähän yhdysvaltalaisten toimittajien avoimesti esittämää kritiikkiä eteläisiä instituutioita kohtaan.

 Tutkimukseni perusteella kuitenkin väitän, etteivät yhdysvaltalaistoimittajat ole kerronnassaan aivan niin puolueettomia kuin antavat ymmärtää. Sekä NY Timesin että HS:n uutisoinnissa korostuu nimettömien eli anonyymien lähteiden osuus (keskimäärin noin 7–12 prosenttia koko siteeraustilasta). Anonyymeillä lähteillä tarkoitan siteerauksia, joiden esittäjän nimeä ja/tai instituutionaalista yhteyttä ei ole mainittu artikkelissa (esim. ”critics”, ”experts”).[1] Analyysini perusteella HS käyttää anonyymejä lähteitä varsin sattumanvaraisesti niin myönteisen kuin kielteisen kehystämisen yhteydessä. Sen sijaan havaitsin, että NY Timesissa anonyymejä lähteitä käytetään systemaattisesti kritisoimaan eteläafrikkalaisia tai brasilialaisia instituutioita varsinkin sellaisissa yhteyksissä, joissa Yhdysvaltain poliittiset ja/tai taloudelliset intressit ovat pelissä.[2] Olenkin päätellyt, että yhdysvaltalaistoimittajat esittävät usein ”peiteltyä kritiikkiä” käyttämällä anonyymejä lähteitä, siinä missä suomalaistoimittajat ilmaisevat kritiikin avoimesti ja läpinäkyvästi. Tätä käytäntöä saattaa selittää myös Yhdysvaltain ja Suomen erilainen geopoliittinen asema; suomalaisten poliittiset ja taloudelliset intressit eivät ole monissa uutisartikkeleissa samalla tavalla vaakalaudalla kuin yhdysvaltalaisten. Kuitenkin myös sellaisissa artikkeleissa, joissa käsitellään suomalaisten/eurooppalaisten Etelä-Afrikkaan ja Brasiliaan kohdistamia odotuksia ja näistä aiheutuneita pettymyksiä, suomalaistoimittajien esittämä, eteläisiin instituutioihin kohdistuva negatiivinen kehystäminen on varsin mutkatonta ja avointa.

---

[1] Huom.: Mikäli lähde on ilmaistu nimettömästi lähteen turvallisuuden suojaamiseksi (tämä on usein mainittu artikkelissa), tai nimi tai institutionaalinen kytkös on mainittu muualla artikkelissa, lähdettä ei ole määritelty nimettömäksi.

[2] NY Times esimerkiksi käyttää useimmiten anonyymejä lähteitä kritisoidessaan Etelä-Afrikan ANC:n ja Brasilian PT:n ”vasemmistolaista talouspolitiikkaa” ja pyrkimyksiä rajoittaa kansainvälisten, etupäässä yhdysvaltalaisten, yritysten oikeuksia ja hyötymismahdollisuuksia näissä maissa.