Uutisten moniäänisyys ja -puolisuus

Ulkomaanuutisten tutkijat ovat perinteisesti olleet varsin yksimielisiä siitä, että länsimaiset, ns. kehittyvään maailmaan liittyvät ulkomaanuutiset pohjautuvat liialti länsimaisiin näkökulmiin (esim. Hamilton 2009; Hamilton ja Lawrence 2010; Kivikuru ja Pietiläinen 1998). Monien tutkijoiden mukaan Etelän maiden kansalaiset ja varsinkaan köyhät eivät saa ääntään kuuluviin länsimaisissa ulkomaanuutisissa juuri lainkaan (esim. Figenschou 2010; Lugo-Ocando 2015).

 Tutkimukseni haastaa nämä väitteet. Työni nimittäin osoittaa, että NY Timesin ja Helsingin Sanomien uutisartikkelien siteeraustilasta keskimäärin peräti 72–80 % koostuu nimenomaan eteläisten maiden instituutioiden äänestä (ks. väitöskirjan kaaviot 2–5, ss. 122-125). Toisin sanoen eteläafrikkalaiset ja brasilialaiset instituutiot saavat huomattavasti enemmän puhetilaa kuin eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset instituutiot (artikkelit kirjoittaneita journalisteja lukuun ottamatta). Vaikka eteläisten poliitikkojen ääni on huomattava, myös tavallisten Etelän kansalaisten ääni on huomattavasti voimakkaampi sekä suomalaisissa että yhdysvaltalaisissa uutisissa kuin aiempi tutkimus on antanut ymmärtää. Tämä korostuu etenkin Helsingin Sanomien Brasilia-uutisoinnissa, jossa tavalliset kansalaiset saavat paljon enemmän puhetilaa (23,5 % koko siteeraustilasta) kuin brasilialaiset poliitikot (14,8 %) tai mikään muu instituutio. Näistä HS:ssä siteeratuista Brasilian kansalaisista peräti 52,8 % edustaa köyhiä/alempaa keskiluokkaa (ks. väitöskirjan kaavio 17, s. 240).

Työssäni kiinnitin huomiota myös siihen, että näiden siteerattujen alempien keskiluokkien näkökulmat ovat keskenään hyvin erilaisia. Vaikka Etelä-Afrikkaan liittyvässä uutisoinnissa kansalaisten ääni HS:ssä on pienempi (ja tämä selittyy loogisesti myös sillä, ettei HS:llä ollut Etelä-Afrikassa pitkäaikaista kirjeenvaihtajaa tutkimukseni ajanjaksolla), myös Etelä-Afrikka-uutisoinnissa kansalaisten esittämät näkökulmat ovat hyvin monipuolisia. Niin ikään ylemmän keskiluokan ja rikkaiden äänet ovat HS:ssä edustettuina, paljastaen eri yhteiskuntaluokkien näkökulmia ja osoittaen todellisuuksien moniulotteisen luonteen Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa.

 Helsingin Sanomien tiloissa 1.3.2017 julkaistun, asiantuntijuutta suomalaisessa mediassa tarkastelevan raportin mukaan suomalainen uutisointi ei ole moniäänistä.[1] Omassa tutkimuksessani kuitenkin havaitsin, että niin suomalaisissa kuin yhdysvaltalaisissakin Etelä-Afrikkaan ja Brasiliaan liittyvissä ulkomaanuutisissa siteerataan hyvin monia eteläafrikkalaisia ja brasilialaisia asiantuntijoita, jotka edustavat monia eri tieteenaloja ja eri yliopistoja (ks. väitöskirjan kaaviot 18-19, s. 251). Lyhyesti sanottuna havaitsin, että sekä suomalaiset että yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet onnistuivat tuottamaan moniäänistä ja -näkökulmaista journalismia.

Aiempi uutistutkimus on todennut ns. kehittyvään maailmaan liittyvän uutisoinnin olevan etupäässä negatiivista (esim. Hamilton ja Lawrence 2010; Uskali 2007). Vaikka myös omassa analyysissani kehysten negatiiviset sävyt korostuvat keskimäärin enemmän kuin positiiviset, uutiskehyksistä monta kymmentä prosenttia on silti keskimäärin sävyltään positiivisia (ks. väitöskirjan kaaviot 8-9, s.132). Vielä keskeisempi havaintoni on se, että suomalaiset ja yhdysvaltalaiset toimittajat ovat yhdistäneet kehysten positiivisia ja negatiivisia ulottuvuuksia luovalla tavalla eteläisten moniulotteisten todellisuuksien kuvaamiseksi. Uutistutkijat kiinnittävät usein korostetusti huomiota uutisten negatiivisuuteen myös muuten kuin ulkomaanuutisoinnin yhteydessä (esim. Esser et al. 2017), mutta nähdäkseni tutkijat samalla usein sivuuttavat sen tosiasian, että jokin asia, joka on tietyn henkilön tai instituution mielestä positiivinen, voi vaikuttaa toisten henkilöiden mielestä negatiiviselta. Toisin sanoen moniääniseen uutisointiin kuuluu se, että samat asiat voidaan nähdä negatiivisesti tai positiivisesti, riippuen kenen näkökulmasta asiaa katsoo. Jos uutisointi olisi yksinomaan positiivista tai negatiivista, se tuskin täyttäisi moniäänisyyden kriteereitä – omassa tutkimuksessani havaitsin uutisoinnin olevan sekä positiivista että negatiivista.

Huomattava määrä tutkimani uutisoinnin sisältämistä negatiivissävyisistä kehyksistä viittaa eteläafrikkalaisiin ja brasilialaisiin poliittisiin instituutioihin, mutta nämä instituutiot saavat osakseen myös positiivista huomiota – näin uutisointi taas onnistuu osoittamaan, että todellisuus ei ole mustavalkoista, vaan eteläafrikkalaisilla ja brasilialaisilla poliittisilla instituutioilla on sekä heikkouksia että ansioita. Suuri osa tästä kritiikistä sisältyy muiden eteläisten instituutioiden – pääasiassa akateemisten asiantuntijoiden ja tavallisten kansalaisten – sitaatteihin. Toisin sanoen suuri osa Etelä-Afrikkaa ja Brasiliaa koskevista ulkomaanuutisista koostuu sitaateista, joissa eteläafrikkalaiset ja brasilialaiset instituutiot kritisoivat muita oman maansa instituutioita. Etelä-Afrikan ja varsinkin Brasilian mediaa on usein kritisoitu elitismistä ja alemman keskiluokan kansalaisten äänten ja kohtaloiden vähättelystä. Olen analyysini johtopäätöksissä todennut, että suomalaiset ja yhdysvaltalaiset uutisvälineet tarjoavat eteläafrikkalaisille ja brasilialaisille kansalaisille ja muille instituutioille tärkeän foorumin, jonka avulla nämä voivat saada äänensä kuuluviin kansainvälisesti. Kuitenkin nämä eteläiset näkökulmat voisivat olla vielä paremmin tasapainossa.

---

[1] Ks. https://www.kuka.io/