Uutisten moniäänisyys ja -puolisuus
Ulkomaanuutisten
tutkijat ovat perinteisesti olleet varsin yksimielisiä siitä, että länsimaiset,
ns. kehittyvään maailmaan liittyvät ulkomaanuutiset pohjautuvat liialti
länsimaisiin näkökulmiin (esim. Hamilton 2009; Hamilton ja Lawrence 2010; Kivikuru
ja Pietiläinen 1998). Monien tutkijoiden mukaan Etelän maiden kansalaiset ja
varsinkaan köyhät eivät saa ääntään kuuluviin länsimaisissa ulkomaanuutisissa
juuri lainkaan (esim. Figenschou 2010; Lugo-Ocando 2015).
Tutkimukseni
haastaa nämä väitteet. Työni nimittäin osoittaa, että NY Timesin ja Helsingin
Sanomien uutisartikkelien siteeraustilasta keskimäärin peräti 72–80 %
koostuu nimenomaan eteläisten maiden instituutioiden äänestä (ks.
väitöskirjan kaaviot 2–5, ss. 122-125). Toisin sanoen eteläafrikkalaiset ja brasilialaiset
instituutiot saavat huomattavasti enemmän puhetilaa kuin eurooppalaiset ja
yhdysvaltalaiset instituutiot (artikkelit kirjoittaneita journalisteja lukuun
ottamatta). Vaikka eteläisten poliitikkojen ääni on huomattava, myös
tavallisten Etelän kansalaisten ääni on huomattavasti voimakkaampi sekä
suomalaisissa että yhdysvaltalaisissa uutisissa kuin aiempi tutkimus on antanut
ymmärtää. Tämä korostuu etenkin Helsingin
Sanomien Brasilia-uutisoinnissa, jossa tavalliset kansalaiset saavat paljon
enemmän puhetilaa (23,5 % koko siteeraustilasta) kuin brasilialaiset poliitikot
(14,8 %) tai mikään muu instituutio. Näistä HS:ssä
siteeratuista Brasilian kansalaisista peräti 52,8 % edustaa köyhiä/alempaa
keskiluokkaa (ks. väitöskirjan kaavio 17, s. 240).
Työssäni
kiinnitin huomiota myös siihen, että näiden siteerattujen alempien
keskiluokkien näkökulmat ovat keskenään hyvin erilaisia. Vaikka Etelä-Afrikkaan
liittyvässä uutisoinnissa kansalaisten ääni HS:ssä
on pienempi (ja tämä selittyy loogisesti myös sillä, ettei HS:llä ollut Etelä-Afrikassa pitkäaikaista kirjeenvaihtajaa
tutkimukseni ajanjaksolla), myös Etelä-Afrikka-uutisoinnissa kansalaisten
esittämät näkökulmat ovat hyvin monipuolisia. Niin ikään ylemmän keskiluokan ja
rikkaiden äänet ovat HS:ssä edustettuina,
paljastaen eri yhteiskuntaluokkien näkökulmia ja osoittaen todellisuuksien moniulotteisen
luonteen Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa.
Helsingin Sanomien tiloissa 1.3.2017 julkaistun, asiantuntijuutta
suomalaisessa mediassa tarkastelevan raportin mukaan suomalainen uutisointi ei
ole moniäänistä.[1]
Omassa tutkimuksessani kuitenkin havaitsin, että niin suomalaisissa kuin
yhdysvaltalaisissakin Etelä-Afrikkaan ja Brasiliaan liittyvissä
ulkomaanuutisissa siteerataan hyvin monia eteläafrikkalaisia ja brasilialaisia
asiantuntijoita, jotka edustavat monia eri tieteenaloja ja eri yliopistoja (ks.
väitöskirjan kaaviot 18-19, s. 251). Lyhyesti
sanottuna havaitsin, että sekä suomalaiset
että yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet onnistuivat tuottamaan moniäänistä ja
-näkökulmaista journalismia.
Aiempi
uutistutkimus on todennut ns. kehittyvään maailmaan liittyvän uutisoinnin
olevan etupäässä negatiivista (esim. Hamilton ja Lawrence 2010; Uskali 2007).
Vaikka myös omassa analyysissani kehysten negatiiviset sävyt korostuvat
keskimäärin enemmän kuin positiiviset, uutiskehyksistä monta kymmentä
prosenttia on silti keskimäärin sävyltään positiivisia (ks.
väitöskirjan kaaviot 8-9,
s.132). Vielä keskeisempi
havaintoni on se, että suomalaiset ja yhdysvaltalaiset toimittajat ovat yhdistäneet kehysten positiivisia ja
negatiivisia ulottuvuuksia luovalla tavalla eteläisten moniulotteisten todellisuuksien
kuvaamiseksi. Uutistutkijat kiinnittävät usein korostetusti huomiota
uutisten negatiivisuuteen myös muuten kuin ulkomaanuutisoinnin yhteydessä (esim.
Esser et al. 2017), mutta nähdäkseni tutkijat samalla usein sivuuttavat sen
tosiasian, että jokin asia, joka on tietyn henkilön tai instituution mielestä
positiivinen, voi vaikuttaa toisten henkilöiden mielestä negatiiviselta. Toisin
sanoen moniääniseen uutisointiin kuuluu se, että samat asiat voidaan nähdä
negatiivisesti tai positiivisesti, riippuen kenen näkökulmasta asiaa katsoo.
Jos uutisointi olisi yksinomaan positiivista tai negatiivista, se tuskin täyttäisi
moniäänisyyden kriteereitä – omassa tutkimuksessani havaitsin uutisoinnin
olevan sekä positiivista että
negatiivista.
Huomattava
määrä tutkimani uutisoinnin sisältämistä negatiivissävyisistä kehyksistä
viittaa eteläafrikkalaisiin ja brasilialaisiin poliittisiin instituutioihin,
mutta nämä instituutiot saavat osakseen myös positiivista huomiota – näin
uutisointi taas onnistuu osoittamaan, että todellisuus ei ole mustavalkoista,
vaan eteläafrikkalaisilla ja brasilialaisilla poliittisilla instituutioilla on
sekä heikkouksia että ansioita. Suuri osa tästä kritiikistä sisältyy muiden
eteläisten instituutioiden – pääasiassa akateemisten asiantuntijoiden ja
tavallisten kansalaisten – sitaatteihin. Toisin sanoen suuri osa Etelä-Afrikkaa
ja Brasiliaa koskevista ulkomaanuutisista koostuu sitaateista, joissa
eteläafrikkalaiset ja brasilialaiset instituutiot kritisoivat muita oman maansa
instituutioita. Etelä-Afrikan ja varsinkin Brasilian mediaa on usein kritisoitu
elitismistä ja alemman keskiluokan kansalaisten äänten ja kohtaloiden
vähättelystä. Olen analyysini johtopäätöksissä todennut, että suomalaiset ja
yhdysvaltalaiset uutisvälineet tarjoavat eteläafrikkalaisille ja
brasilialaisille kansalaisille ja muille instituutioille tärkeän foorumin,
jonka avulla nämä voivat saada äänensä kuuluviin kansainvälisesti. Kuitenkin nämä eteläiset näkökulmat voisivat olla vielä paremmin tasapainossa.
Kommentit
Lähetä kommentti